Uutiset

Makkarahetki 14 parhaan joukoon videokisassa      11.05.2007

Street Filmsin Makkarahetki-niminen video valittiin 14 parhaan joukkoon Helsingin Sanomien järjestämässä Suomemme maa -kilpailussa. Se ei kuitenkaan yltänyt voittajaksi tai kunniamaininnoille.

Kilpailun voitti Anna Joensuu videollaan Avantoon on päästävä. Valinnan tekivät juontaja Heikki Paasonen sekä elokuvaohjaajat Lauri Törhönen ja Roosa Toivonen. Kilpailuun saapui 152 teosta.

Katso Makkarahetki
Katso voittajavideo Avantoon on päästävä

 

Street Films jälleen mukana videokisassa      05.05.2007

Street Films on jälleen osallistunut videokilpailuun. Tällä kertaa kyseessä on Helsingin sanomien julkistama Suomemme maa -videokuvauskisa, jonka tarkoitus on näin Euroviisujen kynnyksellä esitellä maatamme korkeintaan minuutin mittaisessa pätkässä.
Osallistumme kilpailuun Makkarahetki-nimisellä videolla, joka yhdistää monet meille suomalaisille ominaiset elementit iskelmä-musiikista sauvakävelyyn. Teos kuvaa yhteispelin tärkeyttä ja läheistä suhdettamme ympäröivään luontoon. Video kuvattiin Hollolassa 28.4.
Voittaja julkistetaan 10.5.

Katso video tästä.

Tekijät
Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus ja tuotanto: Mete Sasioglu
Kuvaus: Joonas Turunen
Kuvausapulainen: Mert Sasioglu
Osissa: Mete Sasioglu, Aino Lavikainen
Musiikki: Esa-Matti Partanen


 

Salvadorin kuvausten päättymistä juhlittiin      17.04.2007

Pettänyttä tekniikkaa, tappajakäärmeitä ja muutama lihapiirakka

Salvadorin lokakuussa 2006 päättyneitä kuvauksia päästiin viimein juhlistamaan 17.helmikuuta. Paikkana oli Hollolassa sijaitseva Manskiven leirikeskus, joka aikaisemminkin on toiminut Street Filmsin tapahtumien näyttämönä.

Lähellekään kaikki aktiiviset Salvador-touhuajat eivät valitettavasti päässeet paikalle. Osanottajia oli kuitenkin reilu kymmenen ja ilta sujui mukavasti. Tarjoiluun kuului karkkia, sipsiä, popcornia, pizzaa, lihapiirakkaa sun muuta. Antimet eivät päässeet loppumaan kesken vaikka leuat kävivätkin kovaan tahtiin.

Pippaloiden ohjelman kohdalla jouduttiin poikkeamaan paljon alkuperäissuunnitelmasta. Aluksi oli vaikeuksia saada tietokonetta kytkettyä videotykkiin valmiiden kohtausten tarkastelemiseksi. Kun tämä lopulta onnistui, selvisi että äänentoistoon tarvittavat piuhat puuttuivat. No, materiaalia tuli sitten katsottua ilman ääniä.

Huono onni jatkui, kun TV avattiin Euroviisujen Suomen finaali mielessä. Kaikilla muilla kanavilla äänet kuuluivat moitteettomasti, mutta viisuja lähettävällä YLE 2:lla äänet olivat pelkkää kohinamöykkää. Se siitä sitten.

Myös Samuel L. Jacksonin tähdittämä elokuva Snakes on a plane tuli tarkastettua, ja mikä parasta, kuva näkyi ja ääni kuului! Aamuyöstä oli Alias-pelin vuoro. Peliin keskittymistä häiritsi erään nimeltä mainitsemattoman muusikon meluisa pianonpimputus. Lopulta väki alkoi kuukahdella yksi toisensa jälkeen ja puoli viiden aikoihin aamulla Nukkumatti otti viimeisestäkin pelimannista vallan.

Kiitoksia kaikille osallistujille hyvin sujuneesta tapahtumasta. Muistakaa katsastaa myös illan aikana otetut kuvat kuvagalleriasta!

Siirry kuvagalleriaan!

 

Muutoksia jäsenten webmailissa      21.01.2007

Street Filmsin jäsenten henkilökohtaiset sähköpostit ovat tähän asti olleet luettavissa www.nuoli.com -sivulla. Kyseinen webmail ollaan kuitenkin nyt poistamassa käytöstä sen hitaan kehitystahdin ja puutteellisten ominaisuuksien vuoksi.

Iloinen uutinen on kuitenkin se, että sähköpostit ovat entiseen tapaan luettavissa uudessa osoitteessa https://webmail.nuoli.com/squirrelmail Vanhat sähköpostit säilyvät muistissa, mutta sen sijaan osoitelista jokaisen on yhteensopivuusongelmista johtuen laadittava uudelleen.

Jos ongelmia uuden webmailin kanssa ilmenee, yhteydenotot info[at]streetfilms.net

 

Street Films mukaan Kotipizzan TV-mainoskilpaan      05.01.2007

Street Films osallistuu omalla tuotoksellaan Kotipizzan julistamaan TV-mainoskilpailuun. Tehtävänä oli suunnitella Kotipizzan tammikuun TV-mainos, joka juhlistaisi firman 20-vuotistaipaletta. Maksimipituudeksi määriteltiin 30 sekuntia. Voittajalle on luvassa 1000 € sekä oman mainoksen valtakunnallinen tv-esitys 15.tammikuuta alkaen.

Osallistumme kisaan Taru sormusten herrasta -parodialla, joka jatkaa Kotipizzan elokuvista lainaavien mainosten viitoittamalla tiellä. Mainoksen ovat toteuttaneet Mete Sasioglu, Elmeri Raitanen ja Antti Talo. Siinä esiintyvät Joonas Turunen, Elias Laitala, Mert Sasioglu, Eero Valovaara ja Janne Luumi.

Katso videomme!

Lisää kilpailusta Nelosen sivuilta.

 

Salvador näkyvästi esillä lehdistössä      29.12.2006

Salvador: Neljän kulkijan kuvausten päättyminen uutisoitiin Hollolan lehdissä näkyvästi. Hollolan sanomat omisti jutulle kokonaisen sivun, Hollolan seutu puolikkaan. Hollolan sanomien juttu julkaistiin myös sen yhteistyölehdissä Nastola-lehdessä, Orimattilan aluelehdessä sekä Päijät-Hämeessä.
Molemmat jutut ovat pian luettavissa Media-sivulla!

 

Salvador: Neljä kulkijaa –elokuvan nettisivut auki!      27.11.2006

Street Filmsin ikuisuusprojektin, kokopitkän Salvador: Neljä kulkijaa -elokuvan nettisivut ovat nyt kaiken kansan ihmeteltävinä.
Fantasiaelokuvaamme voi ensimmäistä kertaa tutustua lähemmin osoitteessa www.salvador-elokuva.net

Rattoisaa tutkimusmatkaa sivujen syövereissä!

 

Street Filmsistä Uudessa Lahdessa      26.11.2006

Lahden seudulla ilmestyvässä ilmaisjakelulehdessä Uusi Lahti oli taannoin Street Filmsin toimintaa sivuava, lähes sivun pituinen juttu. Siinä Mete Sasioglu ja Jaakko Laasanen kertoivat tähänastisista vaiheistaan elokuvanteon saralla ja pohtivat tulevaisuuden näkymiä.
Juttu ilmestyi 21.10.2006 ja on luettavissa sivujemme Media-osiossa.

 

Ohjaajan tiedote Salvadorin kuvausten päättymisestä      30.10.2006

Salvadorin kuvausten päättymisestä, ja kuinka partasuut jättivät jäähyväiset Hollolan metsille

Salvador: Neljä kulkijaa -elokuvan kuvaukset saatiin vihdoin päätökseen 22.10.2006. Tuohon mennessä kuvaukset olivat kestäneet reilut neljä ja puoli vuotta. Ensimmäisen kerran kamerat kävivät helmikuussa 2002. Elokuvan talkoovoimin pyöriviä kuvauksia pidettiin hyvin epäsäännöllisesti, sitä mukaa kun ihmisten aikataulut antoivat myöten.

Jotkin kohtauksista on kuvattu useita kertoja uudestaan vuosien saatossa, kun alkupuolen pelleilyjä on haluttu viilata asiallisempaan suuntaan. Kaksiosaiseksi suunnitellun projektin toisen osan kohtauksia purkitettiin myös muutamia. Venähtäneiden aikataulujen seurauksena toinen osa on nyttemmin kuitenkin hyllytetty. Salvador: Neljän kulkijan lopussa tarina tulee siis ikävä kyllä jäämään selvästi kesken. Toivon kuitenkin, että elokuva toimisi itsekseenkin mukavana seikkailukertomuksena.

Kuvausten jälkeen edessä ovat nyt mittavat jälkityöt - materiaalia on odottamassa noin 40 tuntia. Tästä noin 70% on varsinaista kuvausmateriaalia, loput 30% elokuvan tekemistä valottavaa tavaraa. Joitakin elokuvan kohtauksia on saatu jo leikattua kokoon. Osa näistä on vasta pelkkiä raakileita, mutta osa jo äänimaailmaa myöten valmiita kokonaisuuksia. Tätä materiaalia tullaan esittelemään tekijöille ennen joulua pidettävissä kuvaustenpäätöspippaloissa.

Editointityön ohella jatkuu myös making of -dokumenttien tuotanto. Vuoden 2007 alussa alkaa mittava haastatteluprosessi, jonka aikana haastatellaan Salvador: Neljä kulkijaa -elokuvan tekemiseen osallistuneita ihmisiä. Tästä tullaan tiedottamaan asianomaisille hyvissä ajoin. Dokumentit tehdään elokuvan DVD -julkaisua varten.

Jälkituotannosta vastaan pääosin minä itse. Käyn läpi kaiken kuvatun materiaalin ja leikkaan elokuvan kokoon. Tähän mennessä mukaan ei ole vielä tullut muita avustajia leikkaajia, mutta oletan näin tapahtuvan lähitulevaisuudessa. Äänisuunnittelusta vastannee itseni lisäksi pääosin Mert Sasioglu. Erikoistehostevelhona toimii Elmeri Raitanen ja musiikin säveltää puolestaan Juho Juurinen.

Tässä vaiheessa haluan kiittää niitä kymmeniä ihmisiä, jotka vuosien aikana mahdollistivat Salvadorin tekemisen. Osa näistä ihmisistä oli mukana kymmenissä kuvauksissa, osa taas esimerkiksi vain lahjoitti tai valmisti jonkin tietyn esineen elokuvan tarpeisiin. Joka ikisen antama apu on kuitenkin tullut tarpeeseen ja tehnyt mahdottomasta mahdollista. Kenpä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut että tämä projekti tullaan joskus todella saamaan purkkiin? Veikkaanpa aika monen olettaneen tämän jäävän lopullisesti tuolle ikuisuusprojektien pitkälle listalle. Toisin kuitenkin kävi ja hyvä niin. Kiitoksia vielä näistä pitkistä vuosista - hyisen kylmistä talvipäivistä Tiirismaan kukkuloilla, ja hikisen helteisistä hetkistä Hollolan metsissä. Nämä kokemukset muistetaan pitkään, se on varma.

Lämpimin terveisin ja parhain kiitoksin,

0

Mete Sasioglu

ohjaaja/käsikirjoittaja/tuottaja

Salvadorin omat web-sivut tulevat piakkoin avautumaan osoitteessa www.salvador-elokuva.net. Sivut on toteuttanut Elmeri Raitanen.


 

Infoa Veteraani-videosta julkaistu      22.10.2006

Sivujen Elokuvat –osiosta löytyy nyt Street Filmsin toteuttaman Hollolan sotaveteraanien 40-vuotisjuhlavideon esittely, tuotantotiedot sekä kuvia itse videosta.

 

Joonas Turunen lisätty jäseniin      22.10.2006

Street Filmsin jäsenistöön on nyt lisätty kuvaajana kunnostautunut Joonas Turunen. Turunen on toiminut vuoden verran Street Filmsissä toimien kuvaajana mm. Salvador: Neljä kulkijaa –elokuvassa ja elokuvan Making of –haastatteluissa.
Turunen opiskeli samaan aikaan Mete Sasioglun kanssa Lahden kansanopiston elokuvalinjalla ja kuvasi siellä lyhytelokuvan Machine works. Lyhytelokuvassa Petos hän toimi ohjaajana.

Joonas Turunen aloittaa elokuva-alan ammattiin valmistavat opinnot Turun taideakatemiassa syksyllä 2008.

 

Hollolan sotaveteraanien videotaltiointi      06.09.2006

Street Films tuottaa ja toteuttaa Hollolan sotaveteraanien 40-vuotisjuhlan
videotaltioinnin. Sopimus käsittää kuvauksen, leikkauksen sekä DVD -levyn
tuotannon. Noin seitsemän tuntia kestävästä juhlasta kootaan tunnin
mittainen kooste. DVD -levystä tehdään 50-100 kappaleen suuruinen erä.

Kuvauksesta vastaavat Mete Sasioglu ja Joonas Turunen. Leikkauksesta ja DVD-levyn toteutuksesta vastaa Mete Sasioglu yksin. DVD:n kannet suunnittelee Elmeri Raitanen.

Hollolan sotaveteraanien kotisivu

 

Street filmsin uusi logo julkaistu      06.09.2006

Street films tiimin tuore logo on nyt julkaistu ja se on nähtävillä sivujen
oikeassa yläkulmassa. Erilaisia versioita on lisäksi saatavilla
Media-osiossa. Logon on suunnitellut Tommi Mustaniemi ja sitä tullaan
käyttämään sivujen lisäksi elokuvien alku- ja lopputeksteissä sekä
erilaisissa asusteissa.

 

Kalustopäivitys      06.09.2006

Media-osiosta on tästä päivästä alkaen löydettävissä tiedot SF-tiimin
käyttämästä vakituisesta kalustosta. Nähtävillä on laitteiden nimet ja
kuvat.

 

Kuulumisia SF tiimiltä      20.02.2006

Street Films -tiimi juhlii tänä vuonna. Kuusi vuotta on tullut mittariin. Yli puoli vuosikymmentä kestäneen taipaleen aikana on ehtinyt tapahtua monenmoista. Jäseniä on tullut ja mennyt. Erilaiset elokuvaprojektit ovat nähneet päivänvalon. Tärkeimpänä näistä tietysti Salvador, jonka kuvaukset tällä hetkellä lähenevät loppuaan. Tahdon kiittää kaikkia vuosien varrella elokuvien tekoon osallistuneita henkilöitä. Juhlistamme nyt juhlavuotta uusituilla sivuillamme. Toivottavasti pidätte niistä!

 

Uudet sivut auki!      20.02.2006

Pitkän odotuksen jälkeen Street Filmsin uunituoreet sivut ovat nyt kaikkien ihmeteltävinä. Niiden kautta pystymme tulevaisuudessa tuomaan projektimme paremmin ihmisten nähtäville ja tiedottamaan niistä. Sivujen materiaali on tällä hetkellä niukahkoa, mutta sen määrä tulee pian kasvamaan suuresti. Gallupiin vastaamalla voitte kertoa mielipiteenne sivuista, jotka ovat kokonaisuudessaan Tommi Mustaniemen työtä.